Kävimme Rovaniemen näyttelyssä ja tuomarina paljon mielipiteitä jakanut Maret Kärdi Virosta. Belgeille ei juuri eriä jaettu missään belgimuunnoksessa, vaikka mukana oli aikaisemmin hyvinkin menestyneitä koiria. Sain esittää Jekun (Divan veli) ja tuomari tykästyikin Jekkuun ja harmitteli ainoastaan sitä, että hänen makuunsa Jekun kaula olisi saanut olla pidempi. Siitä syystä Jekku sai punaisen ja oli lopulta avoimen luokan toinen.

Diva sain H(=hyvä). Tuomari mittasi Divan ja sai mitaksi 56cm. Arvostelu oli muuten aika hyvä, mutta viimeinen lause olikin, että saa H:n koon vuoksi. Iltapäivällä pyrähdimme vielä uramme toisen agistartin tuloksella HYL. Otin Divan kanssa ennen starttia tokoa ja koska hallissa oli aikamoinen meteli meneillään olevan näyttelyn takia ei Diippa edes tajunnut, että hallissa oli myös agikisat.

Seuruutin Divan lähtöön ja alkuesteet hyppy, rengas, hyppy, putki meni niin että Diva tajusi varmaan vasta sitten, että hei, nyt mennään siis agia...eli haukkuminen alkoi putken jälkeen...jiihaa..siitä muutama este pussi, hyppy, putki, hyppy oli vielä hyvän näköistä, puhdasta ja vauhdikasta rataa.

Jostain syystä edessä olevan kolmen hypyn suoralla Diva ei hypännytkään toista estettä eli ohitti esteen ja tuli luo. Itse epäilen, että Diva ei kuullut käskyä siellä metelissä. Siitä tuli kielto ja otettiin uusiksi ja jatkettiin matkaa. Erehdyin vedättää hypylle ennen keppejä ja yksi rima tuli alas. Keppien jälkeen oli vielä pituus ja hyppy. Pituudella Diva hyppäsi sen vinoon taas minun luo ja siitä kielto. En jäänyt sitä enää korjaamaan vaan jatkettiin matkaa ja loppujen lopuksi siitä tuli sitten hylky. Rata oli kuitenkin paria virhettä lukuunottamatta aika mukava ja siitä jäi taas hyvä mieli. Ensi viikolla taas hyppykisa. Kyllä tää tästä :)