Minulle on tullut parikin kyselyä siitä, miten käytännössä nouto-ongelmamme ratkaistiin...

Meillä OLI nouto-ongelma. Diva oli oppinut noudon niin, että noutaa kapulan, mutta tiputtaa sen varpaille saman tien kun tulee istumaan eteen ja väistää kaiken lisäksi saman tien tippuvaa kapulaa. Minulla oli tapana yrittää pelastaa kapula tippumasta yrittäen ottaa kapulasta kiinni ennen kuin se tippuu. Meillä on ollut monia monia epätoivoisia yrityksiä ja tapoja pidentää tuota pitoaikaa. On ollut kapulanpitoa erikseen, vaihdeltu kapulaa noudossa leluun ja vaikka mitä.

Eräs treenikerta bordercollie harrastaja Sari katsoi tuota meidän touhua. Eka kerralla hän sanoi, et eläpä pelasta sitä kapulaa vaan katso koiran yli eteenpäin ja seiso vaan paikoillasi. Ja mitä tekee Diva – tuo kapulan – tiputtaa sen eteen – katsoo hölmistyneenä minuun kun en reagoi – nostaa uudestaan kapulan ja pitää 2 sekuntia ja tiputtaa taas – katsoo taas minua – ottaa taas kapulan ja tiputtaa – koira on hämillään – menee sitten lopulta maahan ja alkaa järsiä kapulaa. Diva oli siis oppinut, että kapulaa ei tarvitse pitää kuin se 2 sekuntia.

Tätä lähdettiin sitten työstämään seuraavanlaisesti. Koira istumaan, kapula koiran eteen parin metrin päähän ja minä seisomaan siitä vielä muutaman metrin päähän vastapäätä koiraa. Kapulaa ei siis heitetä. Nyt kokeillaan sitä että en katso koiraa, vaan koiran yli, ja kehun sitä jos tuo kapulan ja istuu edessäni kapula suussa. Sitten käsky ”tuo”. Diva ottaa matkalla kapulan, tulee eteen istumaan ja tälläkin kertaa tiputtaa kapulan heti jaloille ja nostaa sen aina uudestaan suuhun. Minun piti katsoa koko ajan koiran yli, kehua RAUHALLISELLA äänellä aina silloin kun kapula oli suussa ja OLLA HILJAA jos tiputtaa. Hyvä-sanaa en voi käyttää, sillä se on koiralle niin kuin vapautus tehtävästä, mutta tasaista muminaa ja hyväksyntää kun tekee oikein. Diva teki tätä tiputus-nosto juttuaan muutamia kertoja, minä höpöttelin kehuen aina kapulan ollessa suussa ja hiljenin kun kapula tippui. Ihan kuin Diva olisi jo tässä alkanut oivaltaa, että kehua tulee kun on kapula suussa. Kapulan irroituksen sain jo nyt niin, että Divalla oli kapula suussaan!

Kolmas toisto oli hauskin. Samalla tyylillä kuin äskenkin. Käsky ”tuo”. Diva istuu hetken paikoillaan ja ihan kuin se miettisi mitä hänen kuuluu tehdä. Ja parin sekunnin viiveellä yhtäkkiä syöksähtää ottamaan kapulan ja tulee taas eteen istumaan. Minä mumisen tasaisella ja rauhallisella äänellä Divalle kun se istuu edessäni kapula suussa. Lasken rauhallisesti neljään – ja edelleen kapula pysyy suussa! Rauhallinen kumarrus koiraa kohti ja ”irti” ja kapula rauhallisesti sivulle. Makupalat annetaan edestä vatsan kohdalta samalla kehuen rauhallisesti. Ja WOV! Se oli siinä. Sen jälkeen Diva ei enää ole tiputtanut kapulaa! Edelleen vahvistan kapulan pitoa edessäni rauhallisella kehumisella, edelleenkään en tuijota koiraa, ja nyt Diva pitää kapulaa suussaan niin kauan kuin haluan, eikä siinä ole enää mitään ongelmaa.

Kuvia syksyiseltä metsälenkiltä. Yläkuvassa Diva, alakuvassa Duudson.

Pictures in autumn forest trip. Up Diva, down Duudson.