Kävimmepä starttaamassa ensimmäisen agistarttimme OKK:n epävirallisissa. Ihan nollatulosta ei saatu, mutta tosi hyvin meni siinä mielessä, että saimme radan suoritettua alusta loppuun. Ainoat sähellykset tulivat putken suilla, joissa Diva jäi pyörimään, että tännekö vai ei. Putket olivat suorien päässä ja itse ennakkoon panikoin niitä suoria, että se jää niissä pyörimään kun minä en ehdi mukaan, mutta suorat menivätkin hienosti. (käskytin niissä eteen käskyä ja se toimi). Putken suulla ongelma tuli siitä, kun Divan piti mennä putkeen ja itse jouduin leikkaamaan heti toiselle puolen ja se oli niin outo juttu, että Diva aina pyörähti katsomaan minne meen ja kysymään, että tännekö mun pitää mennä. Näissä putken suilla Diva myös räksytti muutaman kerran kysyvästi, mutta näistäkin tilanteista olin tyytyväinen, että vaikka se kuumui, niin kertaakaan ei yrittänyt näpliä minua hihaan. Viimeisen esteen jälkeen oli myös hienoa huomata, että Divaa pystyi kehumaan ja se ei enää ulkopuolella käynyt kuumana. Venlallahan oli tätä, että kun rata ohi niin sen piti purkaa ylimääräiset agressiot palloon. Diva osasi nollata tilanteen samantien kun rata ohi. Diva ei radalla reagoinut ratahenkilöihin eikä tuomariin eikä yleisöön, vaan keskittyi koko ajan minun käskytykseen mikä oli myös mukavaa. Eli kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis ja eiköhän nyt uskaltauduta seuraaviinkin epävirallisiin!