Treeneissä on ollut taukoa, sillä nyt on taas ollut paljon työmatkoja. Tänään kuitenkin olimme viettämässä tottispäivää OPKY:n kentällä Tassutörmällä ja kouluttaja oli tullut Tervolasta Leinosen Pia. Koirakoita oli kymmenen, joten kovin perusteellisesti ei päivän aikana ehditty yhteen koirakkoon perehtyä. Itse halusin vinkkejä noutoon, pk-esteiden suoritukseen ja  seiso-käskyn opettamiseen. Ja jotain vinkkejä tulikin. Vaikkakin odotin päivältä enemmänkin tietoja ja vinkkejä.

Tämän päivän iltatottistelut taitavat jäädä väliin. Ehkä menen huomenna käymään lääkärissä sillä minulla on keskiviikosta asti ollut niskat jumissa ja luulen, että se on ärtynyt tuonne yläselkään ja lapaluihin tulehdukseksi asti. Olotila ei siis kovin miellyttävä, ja tämän päivän ulkona olo  ei vaivaa ainakaan helpottanut.

Nyt kun syksy painaa päälle ja talvi tulee, niin ajattelin panostaa tuohon tottikseen enemmän kun nuo mettätreenit alkaa jäädä vähemmälle. Jälkitreenejä ei ehkä monesti enää pysty ottamaan. Agilityssä täytyisi nyt panostaa keinun treenaamiseen, sekin on nyt ollut jäissä, sillä meidän treenikeinu on mennyt epäkelvolliseen kuntoon ja nyt täytynee alkaa treenaa toisen hallin keinulla. Tavoitteemme oli tammikuussa alkaa kisaaminen, mutta en nyt kiirehdi jos tuo keinu ei siihen mennessä olekaan kisakunnossa.